Image Map

tiistai 8. syyskuuta 2015

78. TraconX

Moiiiiii!

Olen niin kuollut ja väsynyt, mutta postaan kumminkin. Jeah. En ehtinyt ratsastukseen, kun bussimatka venyi 35 minuuttiin hirvittävän ruuhkan takia :c

Joo elikkäs oltiin Fallun kanssa Traconissa ja tällä kertaa ihan koko viikonloppu! Paras coni tähän mennessä. Nähtiin ja puhuttiin niin monelle ihmiselle, kun yleensä ollaan kadotettu kaikki ja tullut tylsiä hetkiä, millon ollaan vaan pyöritty ympyrää. Nyt ei tullut sellaista ollenkaan!

Mulla oli kaksi cossia mukana: Frodo ja Momiji. Jouduin ottamaan oikein matkalaukunkin.

Käytiin Amv- kisassa, sekä aivan mahtavalla luennolla "Teiniangstia ja treenausta: Free!, kohdeyleisö ja kuvankieli urheiluanimessa". Oli oikeasti todella hyvä luento. Ensinnäkin sain motivaatiota siitä psykologian opiskeluun. Kyllä. Outo lähde mutta näin on. Luento oli sen verran psykologinen, että aion käyttää sitä kokeessa xD. Esimerkiksi skeeman voi selittää sillä, että on vaikka tyttö joka katsoo shoujo animea ja sitten hän alkaa katsomaan esimerkiksi jalkapallo animea sen monen vuoden shoujon jälkeen. Joten siinä shoujo animessa se käsi reidellä tarkoittaa jotain ja sitten kun se ihminen näkee saman siinä jalkapallo animessa, voi olla, että miettii sen tarkoittavan siinäkin sitä samaa. Ei siis ihme, jos näkee homoja kaikkialla! Kyse on vain skeemoista, eli opituista tavoista. Kun on oppinut että se käsi tarkoittaa jotain, luulee sen tarkoittavan kaikkialla. Ah ihanan psykologista.

Nojaa mutta psykologiasta meidän cosseihin. Jeee. Olin uusinut Frodo cossiini housut ja ostanut peruukin. Vanhat housut olivat niin karseat ja aivan liian pienet. Ne lensivät roskiin!! Hahaa. Plus opettelin laittamaan hobitti korvat päähän, niin nekin laitoin nytten. Nyt vähän kuvia cossistani:































Olin liimannut jalkoihini karvoja, mutta ne lähtivät kosteassa ruohikossa :'c säd laif.

Sitten laitan Fallun cossista kuvia. Hän oli taas Preussi.







Nähtiin taas kerran upeita cosseja. Sanon tämän joka kerta xD. Anteeksi, mutta palvon kaikkia, jotka osaavat taiteilla hienoja asuja.

Nähtiin tollane aivan upea Dalek!! Siis kääk. Ihan aidon näköinen ja kaikki valot toimi nii upeesti ja sillä tyypillä siellä sisällä oli äänenmuunninkin. Upeaa työtä, täytyy sanoa.


Pyörittiin ekan päivän aikana myös Hetalia porukassa ja sitten tutustuin yhteen tyyppiin, joka cossasi Arwenia. Hän oli oikein mukava ^w^

Sunnuntaina cossasin Momijia ja Fallu oli casual preussi :D

Vähän huono laatune kuva ku laskettiin Hesen liukumäkeä. On nii punasta kaikki xp

























































Leikkipuistossa oli kiva riehua ja keinua.

Amv- kisa oli jotain niin upeeta! Kattokaa Youtubesta jos ette olleet näkemässä. Mulle amv- kisa on aina conien kohokohta. Kun saa katsella upeita videoita yhdistettynä musiikkiin. Ja se tunnelma siellä pimeässä salissa on jotain niin ihanaa. Niihin videoihin uppoutuu.

Yleisesti ottaen Traconissa on mun mielestä kaikista coneista parhaimmat järjestelyt. Tapahtumapaikka on todella hyvällä paikalla, sinne on helppo päästä ja siellä on todella paljon tilaa. Myös ulkona voi olla paljon ja mun mielestä siellä sorsapuistossa on tosi kivaa kävellä ja istua. Lähellä on paljon ruoka paikkoja ja isotavara narikkakaan ei ole kaukana. Se isotavara narikka on kaikenlisäksi tosi hyvä ja kätevä. Koska silloin kaikki tavara ei ole ahdettuna samaan narikkaan. Traconissa on yleisesti myös parhaat ohjelmat! Ne ovat monipuolisia ja kiinnostavia. Häiritsee kun Desuconin conitea valittaa, että ihmiset ei mene ohjelmiin. Ei se ihmisistä johdu, vaan ohjelmista!

Tällä kertaa onnistuin olla käyttämättä paljoa rahaa! Meni vain 35 € Käytin vain 15,50 € krääsään. Loput meni ruokaan.

Printti taidekujalta 4 €

Tarroja taidekujalta yht. 1,50 €

Oon halunnu tän aivan ihanan leffan omaksi jo kauan. 10 € Puolen kuun pelit
Kaikin puolin oli aivan mahtavaa! Kiitos kaikille ihanille ihmisille seurasta ja conitealle mahtavan conin järjestämisestä taas kerran! Ensi vuonna uuuuudestaaaaan!!!!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

77. Puomit Sagalla *video*

Moiii!

Maanantaina oli tosiaan tunnin aiheena puomit. Meillä oli Mannun sijaan Jonna. Jonna vaihtuukin meille virallisesti lokakuussa opettajaksi. Ihan kiva sillee, ku saa vaihtelua.

Mut joo mentiin tunnin aluksi kenttää ympäri ja tehtiin päätyihin pääty-ympyrät, joissa oli puomi. Ravissa ja laukassa. Sen jälkeen mentiin kevyessä istunnassa laukkaa. Ei olla tehty sitä paljoa. Mutta tiedän, että Jonna pistää sitä meidät tekemään. Paljon ja useasti.





Tämän jälkeen alettiin yksitellen mennä loivalla kiemurauralla puomeja ravissa ja laukassa.

Saga oli alusssa tosi laiska ja Jonna huomautteli, että pitää mennä reippaammin ravia ja laukkaa. Saga kyllä lämpeni kun näki puomeja ;). Se oli kyllä tosi rauhallisella tuulella, joka oli hyvä. Ei kiihdytellyt laukassa ja kiemurauralla vain kerran. Olen edistynyt sen kanssa mukavasti ja tykkään siitä aivan älyttömästi. Se on hyvä opettaja ja muutenkin niin ihana ♥

Olen saanut tosiaan tuon selkä ongelmani pois. Nyt se on suora ja olen paljon rennompi satulassa. Myös siirtymisissä selkäni ei mene etukenoon. Nyt vaan tuo pohkeen heiluminen kuntoon!

Video:




Pitäisi tehdä uusi banneri blogiin. Ei vaan millään jaksaisi. Traconkin on tulossa ja pitäisi korjailla cossia vielä. Kokeilin cossi meikkejä tänään. Tuli hyvät. Pitää varmaan herätä viideltä lauantaina kun junakin lähtee niin aikaisin,